torstai 22. joulukuuta 2016

Uusimmat virkatut hahmot


pienen tytön joulusukkaan virkattuja hahmoja :=)

ohjeita löytyy youtubesta, sekä videolta että siinä yhteydessä kirjallisena versiona, ei kun etsimään ja virkkaamaan


perjantai 16. joulukuuta 2016

Valmiita neuleita


sukat on neulottu Novitan langoista 2,5 ja 3.0 puikoilla


myös nämä lapaset on neulottu 3.0 puikoilla, kaunis malli Roosa Nauha -ohjelehdestä


nämä ja kaikki alla olevat sukat on neulottu 2.5 puikoilla konepesun kestävästä langasta








maanantai 21. marraskuuta 2016

Lapaset ja talvikuvia


lämpimät lapaset Viking Vilma ja Novita Nalle -lankaa, konepesu 40 astetta

alempana muutamia talvikuvia, harmi että lumi on sulanut pois
(translate toimii aika huonosti, mutta hyvä että sellainen toiminto on olemassa)






sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Virkattuja pöllöjä, lopultakin sain tehdyksi


tyttären pojat "tilasivat" itselleen pöllöjä, jo varmaan miltei vuosi sitten, mutta virkkaaminen ei jostain syystä houkutellut pitkän tauon jälkeen

lopulta kuitenkin innostuin ja virkkasin saman tien neljä, pojanpojan pöllö on jo lentänyt pesästä, taitaa olla vielä matkalla

tyttären pojille yritetään viedä pöllöt tänään :=), eivät tiedä millaisia ovat joten on vielä pieni salaisuus


maanantai 7. marraskuuta 2016

Lisää raitasukkia, lapaset ja pipo


Jälleen kahdet raitasukat, molemmissa terä noin 26 cm, neulottu 2.5 puikoilla, konepesun kestävä Regia-lanka



lapaset teinille


merinovillainen myssy ja Dropsin ohjeella neulotut kalalapset pienelle pojalle

maanantai 10. lokakuuta 2016

Pienen tytön merinovillainen neule


Lanett-langasta (merinovillaa) neulottu liivihame, koko noin 18 kk. molemmilla olkapäillä kookosnapit.  


lauantai 8. lokakuuta 2016

Sukkia Regia Pairfect -langasta


Sukat on neulottu Regia Pairfect -langasta 2.5 puikoilla.  Yllä olevien sukkien terä on noin 26 cm, varren suusta kantapään alaosaan noin 36 cm.

Pohkeen kohdalta max mitta on noin 33-34 cm.

Langan koostumus:  75% villaa 25% polyamidia
Konepesu 40 astetta.


Ruskeat ja siniset sukat on jo varattu.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Kauniit sukat, valkoista, punaista, vihreää


Fabel-lankaa eri sävyissä, näistä sukista tykkään erityisesti,  terän pituus noin 23 cm, varren suusta kantapään alaosaan noin 49 cm, pohkeen kohdalta venyttämättä noin 32 cm, mutta joustaa hyvin :=)

Kahden kukan sukat


Jälleen Fabel-lankaa, tällä kertaa luonnonvalkoista, ruskeaa ja sinapinkeltaista - nauhakujassa ruskea organzanauha.  Terän pituus noin 24 cm.


Uudet valmiit polvisukat Fabel-lankaa


Fabel-langasta 2.5 puikoilla neulotut polvisukat, terän pituus noin 25 cm.  Lanka kestää konepesun 40 astetta.

Näissä sukissa nauhakujaan pujotettu valkoinen pitsinauha, mutta hyvin olisi sopinut myös musta tai ruskea nauha.



parvekkeen kukat paleltuivat yhdessä yössä, juuri ennen kuin ehdin leikkaamaan viimeiset maljakkoon, harmi

maanantai 12. syyskuuta 2016

Polvisukkia Drops Fabel -langasta


serkulleni valmiit sukat postitettavaksi, neulottu 2.5 puikoilla, kuten tuossa alempana olevat kaksi paria, joissa on vielä viimeistely tekemättä

serkkuni sukkien kukkiin ompelin vähän pieniä helmiä :=), valmiit sukat painavat 165 g

polvisukkien inspiraation lähteenä on käytetty 2016 Novitan sukkalehden mallia nimeltä "Anelman kukkasukat", näissä sukissa on tosin huomattavasti ohuempi lanka kuin mallissa, joten silmukkamäärät ovat ihan eri luokkaa, samoin kuvioita sukan varteen mahtuu huomattavasti enemmän




keskiviikko 24. elokuuta 2016

Lomalla neulottua


lomallakin tuli neulottua muutamat sukat, ja nyt on myös nuttuprojekti aloitettu uudestaan, nutut vielä viimeistelyä vailla

kaikki neuleet konepesun kestävää lankaa