tiistai 26. syyskuuta 2017

Lapsen lapaset


neulomisessa oli pitkä tauko, mutta nyt onneksi puikot pysyy jo käsissä

lapsen lapaset konepesun kestävistä langoista, lapsen itsensä valitsemat värit

valkoinen ja punainen Drops Fabel, pinkki Baby Ull ja oranssi Step

alla lomakuvia kesältä 2017















lauantai 17. kesäkuuta 2017

Kukkasukat ja Frost-sukat


pitkästä aikaa uusia kuvia, ja nyt saattaa tulla pitempikin tauko neulomisessa, kunhan nämä kahdet sukat ja yksi neuleliivi ovat valmiita (muutto edessä taloyhtiön remontin vuoksi), mutta jos ehdin ja on muuten mahdollista, lisään muita kuvia :=)

lopultakin sain toisen sukan puikoille, ensimmäinen on ollut valmiina useita kuukausia


lapsen sukat Frost-lankaa, konepesu 40 astetta 


bysanttilainen sali hotellissa Iisalmessa



perjantai 26. toukokuuta 2017

Villasukkia ja lapasia


vielä ehdin neulomaan muutamat villasukat ennen remontin alkua ja pois muuttoa, nämä sukat on neulottu Novitan Venla-langasta


näissä sukissa on sama malli kuin yllä, mutta lanka on Kunstgarn


myös nämä pitsivartiset sukat ovat Novitan Venla-lankaa, vahvistettu kantapää ja jälleen käytetty 2.5 puikkoja


lapsille neuloin ohjelmaa katsellessa lapasia jo ensi talvea varten, lisää tarvitaan vielä


tämä mänty on tosi komea, ikää reilut 400 vuotta


lopultakin meren ranta on täysin sula, rannalla oli käyty jo paistamassa makkaraakin





tiistai 25. huhtikuuta 2017

Ollut kiirettä - I've been busy


On ollut aika kiireinen kuukausi, mutta muutamat sukat olen ehtinyt neulomaan, tarkemmat tiedot Taitomaa/herttamaija.




lumen tulo saisi jo loppua ja kevät & kesä tulla, viime kesänä ostetut kengät on vielä käyttämättä






pääsiäistä vietimme Kalajoella, vanhin lapsenlapsista ystävänsä kanssa oli mukanamme




ihania kukkia perheen jäseniltä ja työkavereilta, kiitos!




tämä ei tarvitsekaan enempää selityksiä



perjantai 31. maaliskuuta 2017

Pienen tytön neuletakki


Arwetta-langasta (80% superwash merino, 20% nylon) neulottu pienen tytön pitkähihainen neuletakki, pitsiraidat edustalla ja keskellä takana.

Konepesu 40 astetta.





lomaviikolla keittiö on siivottu, parhaat aineet Fairy ja ruokasooda

kuvanottohetkellä yllä oleva puoli siivottu, alla oleva puoli vielä siivoamatta



maanantai 27. maaliskuuta 2017

Aloe sockwool, Lana grossa, Strompegarn, Fabel


Aloe sockwool -langasta neulotut villasukat, terä noin 27 cm, varsi noin 28 cm, konepesu 40 astetta.


nämä sukat on neulottu Lana grossa -langasta, terä noin 22 cm, varsi noin 30 cm, konepesu 40 astetta.


Harmaan sävyiset sukat on neulottu Strompegarnista, terä noin 28 cm, varsi on vuoroin 2 oikein 2 nurin neuletta, vuoroin sileää oikeaa.



Pienen tytön villasukat värikästä Fabel-lankaa, terä noin 18 cm ja varsi noin 22 cm.  


Yksi kukistani on jälleen tosi kaunis :=)

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kahdet valmiit villasukat ja ulkoilua


Luonnonvakoisesta Fabel-langasta ja puna-vihreästä Frost-langasta neulotut sukat.  Terä on neulottu kaksinkertaiseksi, vahvistettu kantapää.


Nyt nämä polvisukat ovat valmiit.  Kaikki langat ovat Dropsin Fabelia, konepesu 40 astetta.  Sukat on neulottu 2.5 puikoilla.


Keltaisella pohjalla on valkoisia kissoja, ruskea organzanauha lopulta näytti paremmalta kuin puhtaan valkoinen pitsinauha.


Viime tiistaina oli aivan loistava ulkoilusää.  Ehdin iltapäivällä kävelylenkille, ja ensimmäistä kertaa tälle talvelle joen jäälle.


Puiden takana menee tie vanhaan pappilaan, ihana paikka ja siellä on vietetty mukava perhejuhla useita vuosia sitten.